Luova konkreettisuus yhdistää gradua ja kehittämisohjelmaa

Vuonna 2006 tapahtui omasta näkökulmastani kaksi merkittävää asiaa. Ensinnäkin Luova Tampere -ohjelma käynnistyi. Toiseksi satuin lukemaan aluetieteen syventävien opintojen kurssilla erään luovuusaiheisen artikkelin, josta alkoi edelleen syvenevä kiinnostus tutkia luovien alojen, kulttuuritoiminnan ja aluekehittämisen yhdistämistä. Kiinnostukseni luoviin aloihin johti kandidaatin tutkielmaan, ja ohjelma puolestaan oli ehtinyt lähes puoleen väliin kestostaan. Tässä vaiheessa graduni ohjaaja vihjaisi, että voisin tutkia Luova Tampere -ohjelmaa ja ottaa yhteyttä ohjelman vetäjiin. He kiinnostuivatkin välittömästi ehdotuksestani tehdä gradu ohjelman merkityksestä Tampereen kehittämis- ja kulttuuritoiminnalle. Kiinnostus ja sattuma johtivat opiskelijan ja ohjelman intressien kohtaamiseen.

Tutkimustyö on ollut haastavaa siksi, että ohjelma toimii vielä monta vuotta ja muuttaa jatkuvasti muotoaan. Siksi en yrittänytkään selvittää, mitä ohjelma lopulta saa aikaan numeroiden valossa. Luovan kaaoksen keskellä tutkimus oli kuitenkin pakko kiinnittää joihinkin kiintopisteisiin. Päädyin tutkimaan ohjelman merkitystä erityisesti strategisena toimijoiden yhdistäjänä ja toimintaympäristön muokkaajana. Tutkimustyö johti lopulta graduuni “Kulttuuri ja aluekehittäminen - Luova Tampere -ohjelma uusien mahdollisuuksien avaajana”.

Ohjelman menestyminen ja kulttuuriteollisuus -teeman nousu ohjelman keskeisimmäksi osaksi voidaan tulkita seuraukseksi siitä, että Tampereella vaikuttaa kulttuuritoimijoiden joukko, johon kuuluvia voi kutsua “luovien alojen väliinputoajiksi”. Tämä joukko ei välttämättä sovi perinteiseen apurahapainotteiseen kulttuuripolitiikkaan, eikä sillä ei ole osaamista ja voimavaroja kulttuuristen sisältöjen itsenäiseen tuotteistamiseen markkinoiden ehdoilla. Tähän ongelmalliseen tilanteeseen Luova Tampere -ohjelma on tarjonnut ratkaisun, jolloin uudet ja vakiintumattomat kulttuuriset sisällöt ovat kohdanneet konkreettiset yrittämisen tukitoimet ja aluekehittämisen.

Ohjelman tulisi juurruttaa relationaalista ja rakenteellista kulttuuripääomaa. Selkokielellä tämä tarkoittaa, että kulttuurin, julkisen hallinnon ja talouden toimijat saadaan tietoisiksi siitä, että kulttuurin ja luovien alojen kehittäminen on tärkeä ja täysin realistinen osa Tampereen kehittämistä. Tämän lisäksi onnistuneet hankkeet ja menestyvät yritykset voivat luoda positiivisilla esimerkeillä kulttuuriyrittäjyyshenkistä ilmapiiriä kulttuuritoimijoiden joukkoon, jolloin tuotteistettavien sisältöjen kirjo laajenee. Mielenkiintoista tässä on se, että konkreettisista seikoista, kuten tukitoimista ja yritysten kasvavasta määrästä, voidaan edetä vaikeasti hahmotettaviin ilmiöihin, kuten kulttuuriyrittäjyysmyönteiseen ilmapiiriin.

Gradu on siis tehty, mutta ohjelma jatkaa edelleen kulkuaan muutaman vuoden ajan. Sillä on toki edessään haasteita, mutta tutkimustulosten perusteella voi pitää hyvinkin mahdollisena sitä, että ohjelma hoitaa osansa varsin oivallisesti. Ohjelman aihe voi olla hiukan tavallista eksoottisempi, mutta lopulta on kuitenkin kysymys kehittämistoiminnan perusasioista: toimijoiden muutosvalmiuden lisäämisestä ja vastaamisesta kehittämistarpeiden muodostamaan kysyntään. Luovan kaaoksen keskellä kannattaa pitäytyä mahdollisimman konkreettisissa asioissa, on sitten kysymys opinnäytetyöstä tai kehittämisohjelmasta.

Tutustu graduun:
http://www.sjoki.uta.fi/sente/netlibrary/Kulttuuri_ja_aluekeh.pdf

Kirjoittaja:
Olli Ruokolainen, jatko-opiskelija
Yhdyskuntatieteiden laitos, Tampereen yliopisto