suomeksiin English

LT Kiikarissa ylabanneri Kulttuurivartti

Kulttuuri lähelle ikäihmisiä
- Kulttuurivarttituokioita järjestetään myös Tampereen pohjoisimmissa kylässä

Ikäihmisille suunnattu kulttuurivarttitoiminta on kahden ensimmäisen vuotensa aikana saavuttanut suuren suosion. Toiminta on levittäytynyt eri puolille kaupunkia niin, että kaukaisimmat tuokiot järjestetään Tampereen pohjoisimmassa kylässä Kaanaassa lähes 50 kilometrin päässä keskustasta. Kulttuurivartin lähtöajatuksena on tuoda toiminta lähelle ikäihmisiä, ja sen vuoksi tuokioiden vetäjät ja esiintyjät jalkautuvat paikkoihin, joihin varttuneen väen on luonteva tulla tai joissa he muutoinkin viettävät aikaansa.LT Kiikarissa kuva1 Kulttuurivartti

Kokoontumispaikkana palvelu- ja päiväkeskukset

Tuokiot ovat kestoltaan tunnin mittaisia ja ne voivat olla luonteeltaan joko esityksellisiä tai antaa mahdollisuuden osallistumiseen ja omakohtaiseen tekemiseen. Aihepiireinä ovat muun muassa musiikki, sanataide, laulu, teatteri, liikunta ja tanssi, asiantuntijaluennot, kädentaidot tai tämän päivän haasteet. Tuokioista ei peritä osallistumismaksuja vaan ne ovat ikäihmisille ilmaisia.

Kulttuurivartteja järjestetään pääosin eri kaupunginosien palvelu- ja päiväkeskuksissa. Vuonna 2008 tuokioita järjestettiin Tampereella 23 paikassa. Lisäksi Rauman seudulla toteutettiin kahdeksassa kunnassa pilottiprojekti Kulttuurilaturi-hankkeen puitteissa. Kaiken kaikkiaan Kulttuurivartti järjesti vuonna 486 tuokiota ja niissä oli osallistujia yhteensä 10 002 henkilöä. Keskimääräinen osanottajamäärä tuokioissa oli 21 henkilöä.


Kulttuuri kuuluu kaikenikäisille

Kulttuurivartit ovat osoittautuneet erinomaiseksi tavaksi tarjota kulttuurinautintoja ihmisille, joilla ei enää ikänsä puolesta ole mahdollisuuksia liikkua ja osallistua. Tuokiot ovat olleet myös haluttuja ja ikäihmisiltä kerätty palaute on ollut myönteistä. Osallistujien antama kouluarvosana tuokioista oli 8,99 ja se perustui lähes 800 kerätyn palautteen keskiarvoon.

Toiminnan merkitys yksittäiselle ikäihmiselle voi olla hyvinkin suuri. Koska tuokioiden osallistujien keski-ikä on varsin korkea, on heidän mahdollisuutensa nauttia kulttuurista melko vähäistä. Viikoittainen tuokio voi olla juhlahetki vanhukselle, joka antaa voimia nauttia elämästä ja parantaa elämisen laatua.
LT Kiikarissa kuva2 Kulttuurivartti

Toiminta työllistää taiteilijoita ja kulttuurinammattilaisia

Kulttuurivarttitoimintaa toteuttamaan perustettiin vuonna 2006 Suomen Kulttuurivartti Oy, joka tekee yhteistyötä Tampereen kaupungin kulttuuripalveluiden ja yksittäisten palvelukeskusten kanssa. Se on mahdollistanut suunnitelmallisen kulttuuripalvelun ikääntyneille tamperelaisille ja osaltaan myös työllistää taiteilijoita ja kulttuurin parissa toimivia ammattilaisia.


Tulevaisuudessa tarve kulttuurivarttitoiminnalle on kasvava. Koska ikäihmisille suunnatut palvelut tullaan hajauttamaan eri palvelutarjoajille, on tärkeää, että luodaan myös toimintamuotoja, joiden avulla kyetään tarjoamaan yhteismitallista ja laadukasta palvelua. Tähän haasteeseen pyrkii kulttuurivarttitoiminta vastaamaan ja tekemään hyvää yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.

Marika Raitanen
Suomen Kulttuurivartti Oy
Lue lisää >>