Voimala – riski rikastua
Yrittäjyys on pikkuhiljaa alkanut saada jalansijaa sekä yleissivistävässä että ammatillisessa koulutuksessa. Voimala on yrittäjyyskoulutukseen erikoistunut hanke, jonka tarkoituksena on herättää nuorten kiinnostusta sekä rohkaista ja innostaa opiskelijoita yrittäjyyteen. Voimala on TAMKin proAkatemian innokkaiden opiskelijoiden ja heidän valmentajiensa yhteinen projekti, jota on toteutettu yhteistyössä Luovan Tampereen kanssa.Liike-elämän kokemusta jo opiskeluaikana
Hankkeen idea ja opit ovat syntyneet proAkatemialla, jossa käytännönläheistä ja työelämän tarpeisiin vastaavaa yrittäjyyskoulutusta on järjestetty jo vuodesta 1999. Hankkeen tarkoituksena on viedä näitä oppeja ja hyviksi havaittuja metodeja myös muille oppilaitoksille, eli toiselle asteelle, ammattikorkea-kouluihin ja yliopistoihin. ProAkatemia on Tampereen ammatti-korkeakoulun liiketalouden koulutusohjelman yrittäjyyden suuntautuminen, jossa opiskelijat toimivat tiimiyrittäjinä ja hankkivat käytännön kokemusta liike-elämästä jo opiskeluaikanaan.
Lukiolaiset pioneereina
Voimalassa on tällä hetkellä käynnissä kaksi pilottikurssia lukiolaisille. Monista eri Tampereen lukioista kootuissa ryhmissä on mukana rohkeita yrittäjyydestä kiinnostuneita nuoria. Kurssilla opiskellaan erilaisia yrittäjyyteen liittyviä aiheita yhdessä valmentajan kanssa, ei siis perinteiseen tyyliin opettajan opetuksessa. Kurssilla toteutetaan yhdessä todellinen työelämäprojekti, joka voi olla vaikkapa jokin tapahtuma. Näin kurssilla opiskellut aiheet viedään kokemuksen kautta käytäntöön, kun toteutettavaan projektiin pohditaan muun muassa budjettia ja markkinointia.
Jokaiselle sitä, mitä tarvitaan
Tärkein Voimalan tehtävä on vaikuttaa nuorten yrittäjyysasenteisiin. Voimalassa apuvalmentajina toimivat proAkatemian nuoret yrittäjät ovat jakamassa omia kokemuksiaan ja näyttämässä rohkaisevaa esimerkkiä muille opiskelijoille. Voimala antaa myös hyviä valmiuksia työelämään, vaikkei yrittäjäksi ryhtyisikään.
Yrittäjyyskasvatus on aiheena melko laaja ja haastava. Voimalan tarkoituksena on jakaa jo hankittua alan kokemusta myös muille. Ainutlaatuinen tapa tehdä yrittäjyysvalmennusta mahdollistaa myös sen, että Voimala voi tarjota eri oppilaitoksille juuri heidän tarkoitukseensa sopivan koulutuspaketin. Ei siis kaikkea kaikille, vaan jokaiselle sitä, mitä tarvitaan.
Tavoitteena jatkuva toimintatapa
Voimala-hanke levittää tällä hetkellä siipiään ja verkottuu parasta aikaa uusien oppilaitosten kanssa. Syksyllä pilotteja käynnistyy ammattiopistoissa sekä ammattikorkeakouluissa. Mukana olevat valmentajat ja opiskelijat tekevät aktiivista markkinointi- ja suunnittelutyötä, jotta hankkeesta voidaan luoda jatkuva toimintatapa.
Voimalan tulevaisuuden visio on olla johtava nuorten yrittäjien valmennus- ja kohtauspaikka Pirkanmaalla.
Kirjoittaja: Eva-Maria Mikkola, proAkatemian tiimiyrittäjä, Menguru osk


